Joulutähti 1-latva, erikoisväri



- Tuotekoodi: 871362622210
Joulutähti (tähtilatva) on kotoisin Väli-Amerikasta ja se on Suomessa tuttu jouluisena ruukkukukkana. Luonnollisessa kasvuympäristössään joulutähti kasvaa pensasmaisena usean metrin korkuiseksi. Huonekasvina se voi yltää aina 40-50cm korkeuteen. Joulutähti viihtyy kirkkaassa valossa, mutta suorasta paahteesta se ei pidä. Liian lämpimässä suojuslehdet haalistuvat. Se ei siedä kylmää ja lyhytkin aika viileässä aiheuttaa lehtien varisemista.
Joulutähti pitää tasaisesta kosteudesta. Mullan pinta saa hieman kuivahtaa kastelujen välillä. Liian märkä multa mädättää juuretja saa lehdet kellastumaan ja putoamaan. Kukinta-aikana kasvi ei kaipaa lannoitusta. Kasvi sijoitetaan lämpimään paikkaan ja esimerkiksi tuuletusikkunoiden läheisyyttä vältetään.
Joulutähdestä voidaan kasvattaa näyttävä viherkasvi, jolloin siitä on iloa vielä pitkään joulun pyhien jälkeenkin.
Joulukauden jälkeen suojuslehtien lakastuttua voidaan joulutähti siirtää sopivan viileään paikkaan, jossa sitä kastellaan niukasti kevääseen asti. Keväällä kasvi kastellaan kunnolla kosteaksi ja istutetaan uuteen multaan. Samalla voidaan leikata varret n.10cm pituisiksi. Kasvukaudella joulutähteä lannoitetaan miedosti noin 2 viikon välein kunnes versot puhkeavat ja suojuslehdet ovat kehittyneet.
Kukkia ja värillisiä suojuslehtiä kehittyy jouluksi vain, jos joulutähti saa syksyllä, lokakuusta lähtien yön pimeyttä vähintään 12-14 tuntia vuorokaudessa noin 8 viikon ajan. Kasvi peitetään tarvittaessa öiden ajaksi.
Tieteellinen nimi: Euphorbia pulcherrima
Korkeus: n. 25 cm
Väri: vaaleanpunaisen eri sävyjä
Kukinta-aika: talvi
Kasvutyyli: pystykasvuinen
Kasvupaikka: valoisa, ei paahteinen
Kasvi on syötynä paikallisesti ärsyttävä. Sen erittämä maitiaisneste voi kosketuksessa aiheuttaa ärsytystä iholle tai silmiin.
Kasvi myydään muovisessa istutusruukussa, kuvan sisustusruukku ei sisälly hintaan.